Ramboll on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kestävässä kehityksessä johtava kansainvälinen toimija joka auttaa asiakkaitaan ja yhteiskuntaa siirtymään kohti kestävää tulevaisuutta. Tarvitsemme osaavia asiantuntijoita ratkaisemaan näitä haasteita ja haemme nyt joukkoomme asiantuntijaa. Oletko sinä uusi asiantuntijamme
Uusi tehtäväsi ja tiimisi
Työmme perustuu ihmisten osaamiselle jota teknologia tukee. Uusien teknologioiden avulla kehitämme toimintaamme ja laajennamme mahdollisuuksiamme. Globaalina organisaationa hyödynnämme teknologiaa prosessien automatisoinnissa ja yksinkertaistamisessa aina kun mahdollista.
Ramboll toimii laajasti ja monipuolisesti erilaisissa hankkeissa geoteknisen sekä satama- ja avomerirakentamisen suunnittelun asiantuntijana. Tässä tehtävässä pääset osaksi vesi -ja rantarakentamisen tiimiämme Suomessa joka toimii usealla paikkakunnalla. Olemme mukana hankkeissa koko Suomen merirannikon matkalla kauppamerenkulun satamissa venesatamissa sekä kaupunkirakenteen osana olevissa rantarakentamisen kohteissa vaativissa siltakohteissa kuin myös merirakentamisen erikoiskohteissa kuten esimerkiksi tuulivoimahankkeissa. Suomen vesi- ja rantarakentamisen tiimi on osa Rambollin globaalia satamarakentamisen palvelua-aluetta. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä globaalien kollegojemme kanssa ja meidän suomalaiset asiantuntijat ovat mukana kansainvälisissä hankkeissa. Tämä mahdollistaa halutessasi osallistumisen kansainvälisiin hankkeisiin ja oman osaamisesi sekä verkostosi laaja-alaisen kehittämisen.
Vastuualueenasi tulee olemaan:
- Toimit vastuusuunnittelijana/ asiantuntijana / projektipäällikkönä oman kokemuksesi ja osaamisesi mukaan
- Toimit itsenäisesti aktiivisena osana projektiryhmää
- Osallistut asiakastyöhön ja tarjoustoimintaan
- Mukana tekniikka-alan suomen toimintojen kehittämisessä ja halukkuutesi mukaan myös osallistuminen globaalin yhteistyön kehittämiseen
Voit työskennellä millä vain Ramboll Suomen toimipisteellämme.
Tietoja sinusta
Tämän avoimen tehtävän osalta odotamme sinulta:
- Vähintään 5 vuoden työkokemusta vesi- ranta- ja/tai patorakentamisesta
- Alalle soveltuvaa koulutusta (Ins. AMK/DI)
- Sujuvaa suomen kielen taitoa (suullinen ja kirjallinen)
- Aiempi työskentely englannin kielellä luetaan eduksi
- Eduksi katsomme Civil3D ja Novapoint-suunnitteluohjelmiston käyttökokemuksen
Mitä tarjoamme sinulle
- Laajat mahdollisuudet osaamisesi kehittämiseen ja kouluttautumiseen
- Sinua tukevat esihenkilöt joita ohjaavat johtamisen periaatteemme
- Ystävällisen ja ihmisläheisen työkulttuurin jossa tulet arvostetuksi omana itsenäsi
- Aidon mahdollisuuden vaikuttaa oman työsi kautta
- Ramboll-säätiön ja Rambollin vahvan arvopohjan
Työskentele kestävän kehityksen ytimessä Suomessa
Ramboll on globaali suunnittelu- ja konsultointiyritys. Uskomme että kestävän muutoksen tarkoituksena on luoda maailma jossa sekä luonto että ihmiset kukoistavat. Tämä on koko toimintamme ydin ja sen eteen teemme töitä joka päivä. Vastuullisuus on ollut toimintaperiaatteemme perustamisesta lähtien ja avoimuus ja uteliaisuus ovat työskentelykulttuurimme kulmakiviä. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien infrastruktuurin liikenteen ympäristön ja rakennusten suunnittelussa rakennuttamisessa rakentamisessa ja ylläpidossa. Yhdistämällä paikallistuntemuksemme globaaliin osaamiseen autamme kehittämään huomisen yhteiskuntia.
Yhdenvertaisuus monimuotoisuus ja osallisuus
Yhdenvertaisuus monimuotoisuus ja osallisuus ovat kaiken tekemisemme ytimessä. Erilaiset kokemustaustat ja näkökulmat ovat oleellisia kun luodaan aidosti kestäviä yhteiskuntia. Toivotamme tervetulleeksi kaikkien ehdokkaiden hakemukset esimerkiksi iästä kansalaisuudesta vammaisuudesta siviilisäädystä mahdollisesta raskaudesta tai vanhemmuudesta rodusta uskonnosta tai uskomuksista sukupuolen määrittelystä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Jos haluat keskustella mistä tahansa järjestelyistä joita saatat tarvita hakuprosessin aikana otathan yhteyttä meihin .
Oletko valmis liittymään joukkoomme
Jätä hakemuksesi hakupainikkeen kautta. Liitä mukaan CV:si ja kerro miksi olisit sopiva tehtävään. Jätäthän hakemuksesi viimeistään 18.01.2026.
Jos jokin asia jäi askarruttamaan lisätietoja tehtävästä antaa mielellään
Timo Massinen p.
Roosa Kohonen p.
Hannele Kulmala p.
Ville John p.
Remote Work :
No
Employment Type :
Full-time
Ramboll on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kestävässä kehityksessä johtava kansainvälinen toimija joka auttaa asiakkaitaan ja yhteiskuntaa siirtymään kohti kestävää tulevaisuutta. Tarvitsemme osaavia asiantuntijoita ratkaisemaan näitä haasteita ja haemme nyt joukkoomme asiantunt...

View more
View less